Harun al-Rashid

Hārūnista tuli kalifi vuonna 786 ollessaan parikymppinen. Tuolloin hän oli pitkä, hyvännäköinen ja hoikka mutta vahvarakenteinen, hänellä oli aaltoilevat hiukset ja oliivinvärinen iho. Virkaanastujaispäivänä syntyi hänen poikansa al-Ma’mun ja vähän myöhemmin al-Amin: jälkimmäinen oli al-Mansurin (Bagdadin kaupungin perustaja) tyttärentyttären Zubaidan poika, joten hän oli etusijalla edelliseen nähden, jonka äiti oli persialainen. Saavuttuaan presidentiksi Harun johti perjantairukouksen Bagdadin suuressa moskeijassa ja istui sitten julkisesti, kun niin virkamiehet kuin maallikotkin jonottivat vannomaan uskollisuutta ja julistamaan iloaan hänen nousustaan amir al-Mu’mininiksi. Hän aloitti valtakautensa nimittämällä erittäin kyvykkäitä ministereitä, jotka hoitivat hallitustyöt niin hyvin, että he paransivat kansan oloja huomattavasti.Harun ihaili suuresti muinaista Persian kuningasta Dariusta. Harun yritti jossain määrin jäljitellä hänen hallintoaan.

Hārūn al-Rashīdin valtakaudella Bagdad kukoisti aikakautensa upeimmaksi kaupungiksi. Monien hallitsijoiden kalifille maksamat kunnianosoitukset rahoittivat arkkitehtuuria, taidetta ja hovin ylellisyyttä.

Vuonna 796 Hārūn siirsi koko hovin Raqqaan keskisen Eufratin varrella, jossa hän vietti 12 vuotta, suurimman osan hallituskaudestaan. Hän nimitti hanafilaisen juristin Muhammad al-Shaybanin qadiksi (tuomariksi), mutta erotti hänet vuonna 803. Hän vieraili Bagdadissa vain kerran. Useat syyt ovat saattaneet vaikuttaa päätökseen muuttaa Raqqaan: sen läheisyys Bysantin rajalle, erinomaiset kulkuyhteydet Eufratin kautta Bagdadiin ja Balikh-joen kautta pohjoiseen sekä Palmyran kautta Damaskokseen, rikkaat viljelysmaat ja strateginen etu Syyriassa ja Eufratin keskiosassa mahdollisesti syntyviä kapinoita vastaan. Abu al-Faraj al-Isfahani kuvaa runokokoelmassaan hänen hovinsa loistokasta elämää. Barmakidit hoitivat valtakunnan kohtaloita Raqqassa, ja molemmat perilliset, al-Amin ja al-Ma’mun, kasvoivat siellä. Jossain vaiheessa kuninkaallinen hovi muutti jälleen Khorasanin pääkaupunkiin Al-Rayyyn, jossa kuuluisa filologi ja Kufanin koulukunnan johtaja Al-Kisa’i seurasi kalifia seurueineen. Kun al-Kisa’i sairastui Al-Rayyssa ollessaan, Harunin kerrotaan käyneen hänen luonaan päivittäin. Näyttää siltä, että al-Shaybani ja al-Kisa’i kuolivat molemmat siellä samana päivänä vuonna 804. Harunin sanotaan sanoneen: ”Tänään laki ja kieli ovat kuolleet.”

Koko valtakunnan hallinnossa hän turvautui mentoriinsa ja pitkäaikaiseen työtoveriinsa Yahya bin Khalid bin Barmakiin. Rashid nimitti hänet visiirikseen, jolla oli täydet toimeenpanovaltuudet, ja seitsemäntoista vuoden ajan Yahya ja hänen poikansa palvelivat Rashidia uskollisesti kaikissa tehtävissä, jotka tämä antoi heille.

Harun teki pyhiinvaellusmatkoja Mekkaan kamelin kyydissä (1750 mailia Bagdadista) useita kertoja, muun muassa vuosina 793, 795, 797, 802 ja viimeksi vuonna 803. Tabari päättää kertomuksensa Harunin valtakaudesta näihin sanoihin: ”On sanottu, että kun Harun ar-Rashid kuoli, valtion kassassa oli yhdeksänsataa miljoonaa oddia (dirhamia).”

Siialaisen uskomuksen mukaan Harun vangitsi ja myrkytti seitsemännen imaamin Musa ibn Ja’farin Bagdadissa.

Al-Rashidin aikana jokaisella kaupungilla oli oma lainvalvontaviranomaisensa, jonka tehtävänä oli järjestyksenpidon lisäksi tutkia julkisia markkinoita varmistaakseen esimerkiksi, että niissä käytettiin oikeita vaakoja ja mittoja, valvoa velkojen maksamista ja puuttua laittomaan toimintaan, kuten uhkapeliin, koronkiskontaan ja alkoholin myyntiin.

AdvisorsEdit

Hārūn vaikutti uskomattoman vaikutusvaltaisen äitinsä tahdosta keisarikunnan hallintoon tämän kuolemaan vuonna 789 asti. Hänen visierinsä (pääministeri) Yahya barmakidi, Yahyan pojat (erityisesti Ja’far ibn Yahya) ja muut barmakidit hallitsivat yleensä hallintoa. Persialaisten asema abbasidien kalifien hovissa saavutti huippunsa al-Rashidin valtakaudella.

Barmakidit olivat persialainen (Balkhista kotoisin oleva) suku, joka juonsi juurensa Nava Viharan periytyvään buddhalaispappiin Barmakiin, joka kääntyi Balkhin islamilaisen valloituksen jälkeen ja josta tuli erittäin vaikutusvaltainen al-Mahdin aikana. Yahya oli auttanut Hārūnia saamaan kalifaatin, ja hän ja hänen poikansa olivat suuressa suosiossa vuoteen 798 asti, jolloin kalifi heitti heidät vankilaan ja takavarikoi heidän maansa. Muhammad ibn Jarir al-Tabari ajoittaa tämän tapahtuman vuoteen 803 ja luettelee erilaisia syitä siihen: Yahyan tunkeutuminen kalifin läsnäoloon ilman lupaa; Yahyan vastustaminen Muhammad ibn al Laythia vastaan, joka myöhemmin sai Harunin suosion; ja Ja’farin vapauttama Yahya ibn Abdallah ibn Hasan, jonka Harun oli vanginnut.

Barmakidien kukistuminen johtui paljon todennäköisemmin siitä, että he käyttäytyivät Harunin mielestä epäkunnioittavalla tavalla (kuten tunkeutumalla hänen hoviinsa ennalta ilmoittamatta) ja tekemällä päätöksiä valtiollisissa asioissa neuvottelematta hänen kanssaan. Al-Fadl ibn al-Rabi seurasi Yahya Barmakidia Harunin pääministerinä.

DiplomatiaEdit

Kumpikin Einhard ja Notker Stammerer viittaavat Harunin ja Kaarle Suuren hovien välillä matkustaneisiin lähettiläisiin, jotka kävivät ystävällisiä keskusteluja kristittyjen pääsystä Pyhään maahan ja lahjojen vaihdosta. Notker mainitsee, että Kaarle Suuri lähetti Harunille espanjalaisia hevosia, värikkäitä friisiläisiä viittoja ja vaikuttavia metsästyskoiria. Vuonna 802 Harun lähetti Kaarle Suurelle lahjan, joka koostui silkistä, messinkikynttilöistä, hajuvesistä, balsamista, norsunluusta tehdyistä shakkimiehistä, valtavasta teltasta, jossa oli moniväriset verhot, Abul-Abbas-nimisestä elefantista ja vesikellosta, joka merkitsi kellonajat pudottamalla pronssisia palloja kulhoon mekaanisten ritarien – yksi kutakin tuntia kohden – tullessa esiin pienistä ovista, jotka sulkeutuivat niiden takana. Lahjat olivat Länsi-Euroopassa ennennäkemättömiä, ja ne saattoivat vaikuttaa Karoliinisen ajan taiteeseen.

Kun Bysantin keisarinna Irene syrjäytettiin vuonna 802, Nikephoros I:stä tuli keisari, ja hän kieltäytyi maksamasta veroa Harunille sanomalla, että Irenen olisi pitänyt saada vero koko ajan. Uutiset tästä suututtivat Harunin, joka kirjoitti roomalaisen keisarin kirjeen kääntöpuolelle viestin, jossa luki: ”Jumalan, armollisimman, nimessä Amir al-Mu’minin Harun ar-Rashidilta, uskovien komentajalta, Nikephorokselle, roomalaisten koiralle. Sinä et kuule, sinä näet vastaukseni”. Vähä-Aasiassa tehtyjen sotaretkien jälkeen Nikephoros joutui tekemään sopimuksen, jonka ehdot olivat nöyryyttävät.

Kun diplomaatit ja lähettiläät kävivät Harunin luona hänen palatsissaan, hänet oli suojattu verhon taakse. Kukaan vierailija tai anoja ei voinut puhua ensin, keskeyttää tai vastustaa kalifia. Heidän odotettiin antavan jakamattoman huomionsa kalifille ja laskevan vastauksensa huolellisesti.

KapinatEdit

Tuhannen ja yhden yön tarinoiden vuoksi Harun al-Rashidista tuli legendaarinen hahmo, joka peitti hänen todellisen historiallisen persoonansa. Itse asiassa hänen valtakautensa käynnisti abbasidien kalifaatin poliittisen hajoamisen. Syyriassa asui Umayyad-sympatiatteja kannattavia heimoja, ja se pysyi abbasidien katkerana vihollisena, kun taas Egyptissä esiintyi abbasidien vastaisia kansannousuja, jotka johtuivat huonosta hallinnosta ja mielivaltaisesta verotuksesta. Umayyadit olivat asettuneet Espanjaan vuonna 755, Idrisidit Marokkoon vuonna 788 ja Aghlabidit Ifriqiyaan (nykyinen Tunisia) vuonna 800. Lisäksi levottomuudet leimahtivat Jemenissä, ja kharijiitit nousivat kapinaan Daylamissa, Kermanissa, Farsissa ja Sistanissa. Kapinoita puhkesi myös Khorasanissa, ja al-Rashid kävi useita sotaretkiä bysanttilaisia vastaan.

Al-Rashid nimitti Khorasanin kuvernööriksi Ali bin Isa bin Mahanin, joka pyrki saattamaan alueen ruhtinaat ja päälliköt kuriin ja palauttamaan heille täyden keskushallinnon vallan. Tämä uusi politiikka kohtasi kiivasta vastustusta ja aiheutti alueella lukuisia kansannousuja.