Teidän, heidän ja totuus
Toissapäivänä eräs henkilö kertoi minulle jotakin todella viisasta: Jokaisessa tarinassa on kolme puolta, sinun puolesi, toisen ihmisen puoli ja se, mitä oikeasti tapahtui.
Huolimatta siitä, kuinka vääräksi sinä tunnet itsesi, toinenkin tuntee luultavasti aivan samoin.
En enää yritä voittaa riitaa, koska se on turhaa.
En enää välitä siitä, mitä joku ajattelee minusta, koska riippumatta siitä, kuinka järkähtämättömästi hän uskoo oman puolensa tarinasta, se on yksinkertaisesti vain hänen puolensa tarinasta.
Yritän myös olla pitämättä omaa puoltani kaiken a ja o:na.
Suoraan sanottuna en voisi vähempää välittää siitä, pitääkö joku minua oikeassa vai ei. Se, mitä muut minusta ajattelevat, ei kuulu minulle, ja moukaroin tätä mottoa jatkuvasti mieleeni.
Tilanne voi tuntua mustavalkoiselta, mutta molemmat tilanteessa olleet ihmiset näkevät harmaata, joten en enää taistele vastaan.
Kaikki puhuvat kaikista selän takana. Jokainen haluaa olla riidassa oikeassa. Jokainen haluaa olla sodan uhri, ei hyökkääjä.
Olen kuitenkin tajunnut, että oikeassa olemisen murehtiminen ei tee yhtään mitään.
En viitsi tuhlata sekuntiakaan elämästäni siihen, että murehdin, mitä ihmiset, joista en välitä, ajattelevat minusta.
Koska jokaisella tarinalla on kolme puolta ja todellisuuteni tulee aina elämään harmaassa, niinpä luovutan.
Lopetan yrittämästä todistaa, että olen oikeassa tai että minulla on vastaus. Luovun yrittämisestä muuttaa jonkun mielipidettä minusta tai siitä, mitä hän luulee minun tehneen hänelle ja/tai miksi.
Yritän yksinkertaisesti elää, niin hyvin kuin pystyn, innostuneena ja kiihkeästi jokaisen päivän mahdollisuuksien puolesta.