Tyylillä, svengillä ja mahtipontisuudella hallituksen puheenjohtaja auttoi muuttamaan Las Vegasin pölyisestä aavikkokaupungista loistokkaaksi viihdekohteeksi
Tekijä: Chuck Crisafulli
Frank Sinatra ei varsinaisesti tuonut Las Vegasia tunnetuksi kartalla, mutta teki siitä varmasti matkan arvoisen.
Vuonna 1941, kun Sinatra teki debyyttinsä valkokankaalla Paramountin elokuvassa Las Vegas Nights, hän oli tuskallisen laiha lauluntekijä, joka lauloi Tommy Dorseyn bändin kanssa, ja valtatie 91:n osuudella, josta tulisi Las Vegas Strip, oli vain yksi hotellikeskittymä, El Rancho Vegas. Kymmenen vuotta myöhemmin, kun Sinatra esiintyi ensimmäisen kerran Vegasissa Desert Inn -hotellissa, hän oli kokenut sooloartisti, jonka ura oli kypsä huikeaan uudelleensyntymään, ja kaupunki oli juuri alkanut kehittyä ”upeaksi” aavikkokohteeksi. Seuraavien neljän vuosikymmenen aikana hallituksen puheenjohtajan ja Las Vegasin legendat kietoutuivat toisiinsa niin tiiviisti, että on mahdotonta kertoa toista tarinaa ilman toista.
Tyyli, svengi ja kepeys, jotka Sinatra toi Vegasin tarunhohtoisiin tapahtumapaikkoihin, kuten Sandsiin, Saharaan, Rivieraan, Caesars Palaceen ja Golden Nuggetiin, määrittelivät pitkälti kaupungin imagon hienostuneena aikuisten leikkipaikkana. Sinatran Las Vegasin esiintymisissään ruumiillistama yhdistelmä moitteetonta showtaitoa ja kaikkea mahdollista iloisuutta vakiinnutti kaupungin maailmanluokan viihteen kotipaikaksi. Itse asiassa on vaikea yliarvioida Francis Albert Sinatran vaikutusta Nevadan Las Vegasin olemukseen.
”Frank ei menisi pimeän tultua ulos ilman urheilutakkia, saati esiintyisi ilman smokkia”, Nevadan entinen kuvernööriluutnantti Lorraine Hunt-Bono kertoi Smithsonian-lehdelle vuonna 2013. ”Hän oli kipinä, joka muutti Vegasin pölyisestä lännenkaupungista joksikin loistokkaaksi.”
Sinatra aloitti pitkän suhteensa Sandsin kanssa lokakuussa 1953, ajankohtana, jolloin hänen uransa kaipasi vauhtia. Hänen 37-vuotiaana asemansa teini-ikäisten bobby-soxereiden sydäntensoittajana oli hiipunut, hänen levymyyntinsä oli laskussa ja hän oli saanut paljon negatiivista lehdistöä avioeronsa vuoksi ensimmäisestä vaimostaan Nancy Barbatosta ja myöhemmästä avioliitostaan Ava Gardnerin kanssa. Sandsin Copa Roomin lavalla Sinatran tähtivoima oli kuitenkin elpymässä. Hänen svengaavat tulkintansa standardeista, kuten Cole Porterin ”I Get A Kick Out Of You” ja ”I’ve Got You Under My Skin” sekä Gershwinien ”They Can’t Take That Away From Me”, kuvastivat täydellisesti Vegasin yhtä maanläheistä ja urbaania tunnelmaa, ja Sinatran äänestä tuli nopeasti Stripin iltojen varsinainen soundtrack. Sinatralla oli pian myös todellinen panos kaupungissa – sen lisäksi, että hän oli Copa Roomin pääesiintyjä, hänestä tuli Sandsin osaomistaja.
Vaikka samaan aikaan, kun hän pakkasi Sandsin, Sinatran menestys ulottui Las Vegasin ulkopuolelle. Hän sai miessivuosan Oscarin roolistaan vuoden 1953 hittikappaleessa From Here To Eternity (Täältä ikuisuuteen), ja jatkossa hän saavutti todellisen elokuvatähteyden päärooleissa muun muassa elokuvissa The Man With The Golden Arm, Guys And Dolls, High Society ja Pal Joey. Poikkeukselliset konseptialbumit, joita hän levytti Capitol Recordsille 50- ja 60-luvuilla, kuten In The Wee Small Hours, Songs For Swingin’ Lovers! ja vuoden 1959 GRAMMY-voittaja-albumi Come Dance With Me! olivat hätkähdyttäviä taiteellisia läpimurtoja ja kiistattomia kaupallisia voittoja. Yhteistyössä lahjakkaiden sovittajien, kuten Nelson Riddlen ja Billy Mayn, kanssa Sinatra viimeisteli rohkean, innovatiivisen ja svengaavan soundin, jonka hän toi Vegasin lavoille.
Alhaalla valtatie 15:llä Los Angelesissa Sinatra oli kuulunut Humphrey Bogartin ympärillä olleeseen ryyppykaveripiiriin, ryhmään, jota Bogartin vaimo Lauren Bacall kutsui ”rottalaumaksi”. Sandsissa Sinatra kokosi oman laumansa uudelleen ja viihtyi lavalla ja sen ulkopuolella Dean Martinin, Sammy Davis Jr:n, Joey Bishopin ja Peter Lawfordin kanssa. Sinatran johtama ryhmä vakiinnutti sulavan imagonsa ja hullunkurisen maineensa alkuvuodesta 1960, kun he Ocean’s 11 -elokuvan kuvauspäivien jälkeen esiintyivät yhdessä Copa Roomissa nyt jo legendaarisiksi muodostuneissa esityksissä, joita kutsutaan nimellä ”Summit At The Sands”. (Tiettävästi Sinatra itse ei koskaan käyttänyt termiä ”Rat Pack”, vaan käytti sen sijaan mieluummin termiä ”The Summit” tai ”The Clan”). Sinatran ja hänen kumppaneidensa elämänmakuinen eetos, johon kuuluivat avosydäminen esiintyminen, tyylikäs machoilu, koko yön kestävät bileet ja naurunremakka mitä tahansa varten, määritteli lähtemättömästi Las Vegasin viileyden.
Sinatran ystävyys Davisin kanssa viittaa vaikutukseen, joka Sinatralla oli Las Vegasiin muutenkin kuin viihteen alalla. Las Vegas oli 50-luvulla syvästi eriytynyt kaupunki, jossa mustat esiintyjät eivät saaneet asua hotelleissa ja kasinoissa, joissa he esiintyivät. Sinatra söi usein Davisin kanssa Golden Steer Steak Housessa sen sijaan, että olisi syönyt ilman häntä segregoitujen hotellien ruokasaleissa, ja kun hänen valtava menestyksensä Copa Roomissa antoi hänelle tarpeeksi vaikutusvaltaa, hän vaati, että Davis saisi asua Sandsissa. Sinatra jatkoi rotujen tasa-arvon puolestapuhujana, mikä vaikutti osaltaan maaliskuussa 1960 hotelli- ja kasinoomistajien kesken tehtyyn sopimukseen, joka käytännössä poisti Las Vegasin rotuerottelun.
Sinatran läsnäolo Las Vegasissa teki kaupungista huippuvetonaulan paitsi hänen omille faneilleen, myös muille julkkiksille. Tyypilliseen yleisöön intiimissä Copa Roomissa saattoi kuulua sellaisia tähtiä kuin Elizabeth Taylor, Lucille Ball ja Gregory Peck. Joulukuussa 1965 Rat Packin ensi-illassa yleisöön kuului myös 23-vuotias Steve Wynn. Tuleva magnaatti oli itse asiassa yksi Sinatran vieraista, sillä hän oli juuri äskettäin tavannut laulajan sattumalta Palm Springsissä, Kaliforniassa, perheystävänsä kautta. Tuo ilta merkitsi Wynnin ja Sinatran elinikäisen ystävyyden alkua sekä Wynnin vaikuttavan uran alkua Las Vegasissa.
”On vaikea selittää, millaista oli nähdä Rat Pack”, Wynn sanoo. ”He olivat universumin kuninkaita. Ja salaisuus oli se, että heillä ei ollut vain niin paljon lahjakkuutta, vaan he olivat myös todellisia kavereita. Heillä oli upea läheisyys toistensa kanssa. Sammy oli hovinarri, Dean oli Mr. Cool ja Frank oli pomo. Jossain vaiheessa sinä iltana Frank kumartui luokseni ja kysyi: ”Mitä pidät istuimista, poika?”. Sinä iltana päätin, että aion jäädä Las Vegasiin.”
Sinatran Rat Pack -persoonaa tuki aina poikkeuksellinen muusikkotaito, ja hänen imagonsa ja äänensä tallentuivat huippukuntoon vuoden 1966 albumilla Sinatra At The Sands, hänen ensimmäisellä kaupallisesti julkaistulla konserttialbumillaan. Albumin keikoilla Sinatra liittyi yhteen Count Basie & His Orchestran kanssa, jonka kapellimestarina ja sovittajana toimi Quincy Jones. Settilista sisälsi Sinatran tulevia peruskappaleita, kuten ”Come Fly With Me”, ”One For My Baby” ja ”It Was A Very Good Year”. Levyllä on myös ”The Tea Break”, jonka aikana Sinatra ilahduttaa yleisöä lähes 12 minuutilla irrallista stand up -materiaalia, joka sisältää joitakin kiteytettyjä pilkkuja rottapartiotovereihin Martiniin ja Davisiin.
Sinatran kotoisa suhde Sandsin kanssa päättyi vuonna 1967, kun miljardööri Howard Hughes osti hotellin kokonaan. Kun Hughes katkaisi laulajan kasinoluottolimiitin, Sinatra vastasi kuulemma ajamalla golfkärryllä Sandsin etuikkunoiden läpi. Sen jälkeen hän pakkasi laukkunsa ja muutti kadun toiselle puolelle ja allekirjoitti sopimuksen juuri avatun Caesars Palace -hotellin kanssa. Caesarsissa Sinatra muuttui tähdestä instituutioksi. Kasinovieraille jaetuissa mitaleissa Sinatraa kutsuttiin nimellä ”The noblest Roman of them all”, ja kun Sinatra oli pääesiintyjä, Caesars Palacen teltassa luki toisinaan vain ”Arvaa kuka?” tai ”He’s Here.”
Vuoteen 1970 mennessä Sinatra oli varmistanut horjumattoman asemansa popkulttuuri-ikonina. Mutta hän pysyi myös hallitsevan keskittyneenä ja lahjakkaana artistina, jonka pelkkä läsnäolo kaupungissa vaikutti muiden Vegasin esiintyjien laatuun.
”Las Vegas oli todella erityinen koti hänelle, kun aloin työskennellä hänen kanssaan”, sanoo Vincent Falcone, joka säesti Sinatraa Caesars Palacessa talon pianistina ja toimi Sinatran musiikillisena johtajana lähes kymmenen vuoden ajan. ”Caesarsissa esiintyimme joskus kahden viikon ajan, seitsemänä iltana viikossa, kaksi esitystä illassa, ja jokainen esitys oli loppuunmyyty. Kenenkään oli vaikea saada lippua. En näe mitään keinoa, miten hänellä ei olisi voinut olla vaikutusta koko kaupungin viihdekenttään. Jos esiintyi jossakin toisessa hotellissa, kun Frank Sinatra oli kaupungissa, tiesi, että oli parasta pitää hyvä show. Kaikki muut viihdetaiteilijat ihailivat häntä, ja häntä pidettiin helposti suurimpana. Kaupunki loisti loistavalla musiikilla, mutta Sinatra oli omaa luokkaansa.”
Sinatran siteisiin Las Vegasiin kuului paljon hyväntekeväisyystyötä, joskus hyväntekeväisyyskonsertti-esiintymisten muodossa, mutta useammin hiljaisena, julkistamattomana hyväntekeväisyytenä. Hänen anteliaisuutensa tunnustettiin vuonna 1976, kun Nevadan yliopisto Las Vegasissa myönsi hänelle kunniatohtorin arvonimen. Kaiken järjen mukaan Sinatra oli syvästi liikuttunut kunniasta, ja hän huomautti, että käytyään ”kovien kolhujen koulun” tohtorintutkinto oli ensimmäinen koulutuksellinen tutkinto, jonka hän oli koskaan saanut.
Vuonna 1982 Wynn toi Sinatran elvytettyyn Golden Nugget -hotelliin monivuotisella, monimiljoonaisen dollarin arvoisella sopimuksella, ja laulaja jatkoi edelleen loppuunmyytyjen katsomoiden keräämistä. Wynn ilmoitti Golden Nuggetin mittavasta uudistuksesta – ja Sinatran läsnäolosta – sarjalla koomisia tv-mainoksia, joista yhdessä Sinatra ikimuistoisesti pyytää hotellinomistajaa henkilökohtaisesti varmistamaan, että hänen huoneessaan on tarpeeksi pyyhkeitä.
”Hän aloitti esiintymiset Golden Nuggetissa Atlantic Cityssä ja esiintyi Caesars Palacessa Las Vegasissa”, Wynn sanoo. ”Hän kutsui minut sviittiinsä sinne eräänä päivänä ja kysyi: ’Eikö teillä ole keskustassa paikkaa, jossa voisin laulaa?’. Ajattelin, että häntä saattaisi häiritä esiintyminen jossain muualla kuin Stripillä, mutta hän ei välittänyt. Ajoimme heti yhdessä Golden Nuggetiin, menimme tanssisaliin, ja paikan päällä hän keksi tilaan uuden suunnitelman, joka tekisi siitä Copa Roomin kaltaisen intiimin 500-paikkaisen paikan. Hänellä oli paljon hienoja esityksiä tuossa huoneessa, ja kun hän lauloi kappaleen juuri oikein, se oli edelleen jotain aivan herkullista.”
Vuonna 2005 julkaistulla Live From Las Vegas -albumilla on taltioitu vuoden 1986 Golden Nugget -esiintyminen, jossa vatsaleikkauksesta toipuva Sinatra on yhä hyvässä kunnossa mestariviihdyttäjänä. Hän on koko ajan pirteällä tuulella ja esittää klassikoita, kuten ”New York, New York”, ”I’ve Got The World On A String” ja ”For Once In My Life”. Monologitauot ovat edelleen osa esitystä, vaikka tällä Rat Packin jälkeisellä aikakaudella Sinatra vitsaili enemmänkin koomikkokaveri Don Ricklesistä. Levylle tallentuu myös, että Sinatra ottaa vastaan pyynnön kappaleesta ”My Way” ja huomauttaa, että vaikka hän oli jossain vaiheessa hieman kyllästynyt kappaleeseen, hän laulaa sitä nyt ”uudella raikkaalla tuulahduksella.”
Sinatran viimeinen Las Vegas -esiintyminen tapahtui 29. toukokuuta 1994 MGM Grandissa. Hänet otettiin Las Vegasissa sijaitsevaan Gaming Hall of Fameen vuonna 1997. Seuraavana vuonna Sinatran kuoleman jälkeisenä yönä 14. toukokuuta 1998 Las Vegas Stripin valot sammutettiin hänen kunniakseen.
Noin 20 vuotta kuolemansa jälkeen Sinatran Las Vegasin perintö jatkuu edelleen. ”Frank The Man. The Music”, Venetian Las Vegasissa hiljattain järjestetty show, jossa esiintyi impressionisti Bob Anderson, oli Sinatran konsertin ”autenttisin rekonstruktio”. Wynn Las Vegas avasi vuonna 2008 Sinatralle omistetun ravintolan, jonka ruokalistalla on joitakin Ol’ Blue Eyesin italialaisia suosikkiruokia sekä Sinatran elämään ja uraan liittyviä muistoesineitä, kuten yksi hänen GRAMMY-palkinnoistaan kappaleesta ”Strangers In The Night”. Lähellä Las Vegas Stripiä autot ajelevat Frank Sinatra Drivea pitkin, joka on nimetty hänen kunniakseen.
Sinatran syntymän 100-vuotisjuhlavuosi huipentuu Las Vegasin tyyliin ”Sinatra 100 – An All-Star GRAMMY Concert” -elokuvan esittämiseen. Televisiokonsertti, jossa esiintyvät muun muassa Tony Bennett, Lady Gaga, John Legend, Adam Levine, Carrie Underwood ja U2, lähetetään CBS-kanavalla 6. joulukuuta. Maantieteellisesti konsertti tuo Sinatra/Vegas-yhteyden ympyrän täyteen, sillä konsertti nauhoitettiin Encore-teatterissa, joka sijaitsee Wynn Las Vegasissa – entisessä Desert Inn -hotellissa, jossa Sinatra sai Vegasissa alkunsa.
Sinatra pysyy ikuisesti voimakkaana hahmona Las Vegasin mytologiassa. Vaikka kaupungin nykypäivän viihdemaisema on täynnä lukuisia esityksiä, konsertteja ja residenssejä, sitä erityistä taikaa, jonka puheenjohtaja aikoinaan toi Vegasin eri lavoille, on vaikea löytää.
”Niin suuri tähti kuin herra Sinatra olikin, hänen tavassaan luoda yhteys yleisöön oli jotain intiimiä ja henkilökohtaista”, Falcone sanoo. ”Tuo intiimiys ei ole osa niitä suuria spektaakkeleita, joita Las Vegasissa nyt nähdään. Nuo esitykset ovat kauniita ja täynnä lahjakkuutta, mutta se on erilaista viihdettä. Jos yleisössä oli 1 200 ihmistä katsomassa Frank Sinatraa Caesars Palacessa, kaikki luulivat, että hän puhui heille. Sellaisen yhteyden hän pystyi luomaan.”