Rautateillä on aina ollut tärkeä rooli Laurinburgin ja piirikunnan historiassa. Vuonna 1853 ilmoitettiin, että Wilmingtonin, Charlotten ja Rutherfordtonin rautatie tulisi kulkemaan, ja ensimmäiset junat kulkivat vuonna 1861, juuri ajoissa ennen kuin joukko nuoria miehiä lähti taistelemaan sisällissotaan. Sodan aikana rautatieyhtiö siirsi liikkeensä Wilmingtonista Laurinburgiin. Pohjoisen laivasto keskittyi suurelta osin Fort Fisheriin, ja johto katsoi, että liikkeet olisivat turvallisempia sisämaassa. Rautatievirkamiehet sijoittivat liikkeet ensin tänne ajatellen, että ne olisivat täällä vain lyhyen aikaa. Myöhemmin he kuitenkin ostivat lisää maata, ja liikkeet jäivät tänne vuoteen 1894 asti. Monet kaupunkilaiset pelkäsivät, että kun kaupat lähtisivät, koko alueen talous romahtaisi. Herra Maxey John kuvailee tuntemuksia historiikissaan:
”Kaikkina näinä vuosina pelko katastrofista, jos kaupat muuttaisivat, oli niin ilmeinen, että jopa ne, jotka pystyivät rakentamaan laajalti ja pysyvästi, kieltäytyivät tekemästä niin, tai kuten eräs kaupunkilaisemme asian ilmaisi, kun hänen urakoitsijansa kertoi hänelle suunnittelevansa taloa, jota hän ei halunnut, omistaja sanoi: ”Rakentakaa niin, että jos kaupat lähtevät pois ja liiketoimintani rampautuisi niin paljon, että minunkin on lähdettävä pois, niin että menettäisin mahdollisimman vähän myydessäni pois”.”
Pian kauppojen lähdön jälkeen kaupunkiin alkoi onneksi muuttaa tekstiiliteollisuutta. Rautatieliikennemyymälät toivat vaurautta ja taloudellista toimintaa, joka auttoi Laurinburgia pääsemään alkuun. Rautatie oli edelleen tärkeä osa yhteisöä. Vuosisadan alkupuoliskolla Laurinburgista ja ympäröivistä kaupungeista kuljetettiin rautateitse satoja vaunukuormia meloneja ja vesimeloneja. Itse asiassa Laurinburg kutsui itseään Cantaloupen maailman pääkaupungiksi.
Toinen Laurinburgin itselleen antama titteli on ”Kauniiden puiden kaupunki”, ja kaupungin alusta lähtien on pyritty säilyttämään omaleimaiset puumme. Eräässä varhaisessa asetuksessa luki: ”Kukaan ei saa tahallaan, varomattomasti tai huolimattomasti vahingoittaa tai tuhota varjopuita.”
Laurinburg sai muutama vuosi sitten paljon kansallista huomiota Cancetto Farmican tarinan myötä, joka tunnetaan paikallisesti nimellä ”Spaghetti”. Farmica, tivolityöntekijä, tapettiin vuonna 1911. Perhe ei koskaan tullut hakemaan ruumista, ja se oli paikallisen hautaustoimiston hallussa, kunnes se haudattiin vuonna 1972. Vuosien mittaan ruumiista tuli eräänlainen turistinähtävyys.
Varsinaisen Laurinburgin itäpuolella on East Laurinburg. Itä-Laurinburgiin tuli tekstiiliteollisuus. Se oli 1800-luvun viimeisinä päivinä, kun Waverly Millsin toiminta alkoi sen ensimmäisen tehtaan, Scotland Millin, rakentamisella. East Laurinburgin kaupunki koostuu lähes kokonaan kylistä, jotka rakennettiin tekstiilitehtaiden ympärille. East Laurinburg on yhtiöitetty kaupunki, joka on juridisesti erillinen Laurinburgista.
Laurinburgin vanhin kirkko on West Church Streetillä sijaitseva Laurinburgin presbyteerinen kirkko (Laurinburg Presbyterian), joka on vanhan Laurel Hillin presbyteerisen kirkon haara. Tämä kirkko järjestäytyi vuonna 1859 ja rakensi rakennuksen vuonna 1866 nykyisen kirkon paikalle. Monet varhaisista uudisasukkaista olivat skotteja ja presbyteerisiä, ja yhteisössä on ollut vahva presbyteerinen vaikutus.
Laurinburgin vanhin julkinen koulu on Central School (nyt suljettu). Se rakennettiin vuonna 1909, ja se toimi joitakin vuosia ainoana kouluna, jossa oli sekä ala- että yläkoululuokkia. Central Schoolia ei enää käytetä kouluna, vaan se on muutettu vanhusten asunnoiksi.
Laurinburgin lukio, joka oli osa julkista koulujärjestelmää, rakennettiin East Church Streetille vuonna 1924, ja sitä käytettiin lukiona Scotland High Schoolin rakentamiseen asti. Sen jälkeen sitä käytettiin yläasteena, kunnes se paloi vuonna 1973.
Kaupungin pohjoisosassa on kaksi muuta historiallisesti kiinnostavaa koulua. Laurinburg Institute on piirikunnan vanhin yksityiskoulu. Tämä koulu, nykyisessä paikassaan McGirt’s Bridge Roadilla ja entisessä paikassaan Newtownin kaupunginosassa, on palvellut useita sukupolvia mustia oppilaita. Sen perusti vuonna 1904 E. M. McDuffie, ja sitä ylläpitää edelleen McDuffien perhe. Monien vuosien ajan se oli kaupungin ainoa mustille oppilaille tarkoitettu koulu, ja aikoinaan se toimi sekä julkisena että yksityisenä kouluna. Eräs instituutin mielenkiintoinen piirre aikaisempina aikoina oli sairaala, jota tohtori N. E. Jackson ylläpiti osana koulua. Koulu toimii nykyään valmistavana kouluna, ja sillä on pitkä lista tunnettuja valmistuneita.
I. Ellis Johnsonin koulu oli mustien lukio, kunnes Scotland High School rakennettiin ja kaikki piirikunnan koulut integroitiin ja yhdistettiin samanaikaisesti. Koulu on nimetty herra I. Ellis Johnsonin mukaan, joka oli piirikunnan pitkäaikainen koulutusjohtaja ja koulun ensimmäinen rehtori.
On sopivaa, että aloitimme ja lopetimme mielikuvituskierroksemme Laurinburgissa kouluihin. Kaupunki kasvoi koulun ja koulun ympärille ja itse asiassa sai nimensä tuon koulun mukaan. On myös sopivaa, että aloitamme mielikuvituskierroksemme muuhun piirikuntaan koululla. Siirrymme Laurinburgin eteläpuolelle ja aloitamme piirikuntakierroksemme St. Andrews Presbyterian Collegesta.
Legenda kertoo, että kun ensimmäiset skotlantilaiset uudisasukkaat alkoivat siirtyä Cape Fear -jokea ylöspäin ja Wilmingtonista sisämaahan, joku pystytti kyltin, jossa luki: ”Parasta maata on sadan mailin päässä täältä länteen”. Tarina jatkuu niin, että ne, jotka osasivat lukea, tulivat nykyisen Skotlannin piirikunnan alueelle. Kiinnostus koulutukseen liittyviin asioihin palkittiin vuonna 1956, kun ilmoitettiin, että skottien maalle oli tulossa uusi presbyteerinen korkeakoulu. Vuonna 1961 tapahtuneesta avaamisestaan lähtien St. Andrews on ollut tärkeässä roolissa kreivikunnan elämässä.
St. Andrewsin yliopiston kampus
Syyskuussa 1961 ensimmäinen fuksiluokka aloitti St. Andrewsin presbyteerisen collegen. Laurinburgin eteläpuolelle 800 hehtaarin alueelle rakennettu kampus ylpeili nykyaikaisella arkkitehtuurilla. Kampuksen keskipisteenä oli 70 hehtaarin kokoinen järvi, ja asuntoloissa, urheilutiloissa, kirjastossa ja akateemisissa rakennuksissa oli ainutlaatuisena suunnitteluelementtinä kelttiläisiä ristejä. Rakennuksiin asennettiin luiskat ja sähköovet, minkä ansiosta St. Andrews oli yksi maan ensimmäisistä korkeakouluista, joissa liikuntarajoitteiset opiskelijat pystyivät kukoistamaan yliopistossa. Innovatiivinen ja rohkea akateeminen pyrkimys monitieteiseen opetussuunnitelmaan, arvostettu yliopistolehti, palkittu soittokunta, kansalliset mestarijoukkueet ratsastuksessa ja ensiluokkainen oppineisuus ovat leimanneet St. Andrewsin omaleimaisen luonteen. Yli 10 000 opiskelijaa eri puolilta maata ja maailmaa Laurinburgiin tuonut College on ollut avaamisestaan lähtien tärkeässä roolissa piirikunnan elämässä.
Courtesy of Betty P. Myers