KERRY EGGERS ON SPORTS/PORTLAND TRIBUNE/NBA-tähti Kevin Loven isä pohtii koripalloa, musiikkia ja uraa
Stan Love on nyt 70-vuotias, kaukana hänen valoisista ajoistaan, jolloin hän oli yksi suurimmista koripalloilijoista, joka on koskaan pukenut päälleen sitruunanvihreät ja värikkäät värit Oregonin yliopistossa.
voiko todella olla niin, että hoikasta hyökkääjästä, joka pelasi neljä NBA-kautta Baltimore Bulletsissa ja Los Angeles Lakersissa, on tullut seitsenkymppinen?
”En tunne sitä”, sanoo Love, joka tunnetaan paremmin Beach Boysin Mike Loven veljenä ja Cleveland Cavaliersin Kevin Loven isänä. ”Rehellisesti sanottuna en olisi ikinä uskonut pääseväni näin pitkälle.”
Love jäi huhtikuussa syntymäpäivänään juhlimaan syntymäpäiväänsä Lake Oswegon kotiinsa 33 vuotta täyttäneen vaimonsa Karenin kanssa. He kokkailivat päivälliseksi tacoja, ja heidän seuraansa liittyivät heidän toinen poikansa Collin, miniänsä Annie ja pojanpoika Aksel, joka oli tuolloin seitsemän kuukauden ikäinen.
Collin toi mukanaan yllätyslahjan Kevinin suosiollisella avustuksella – upouuden 105 000 dollarin Tesla Model X:n.
”Se on uskomaton auto”, Stan sanoo. ”Collin – hän työskentelee Teslalla – toi sen tänne rusetti päässä.”
Se oli itse asiassa jonkinlainen kopio – vuoden 2019 malli. Stan saa lopulta vuoden 2020 version.
”Kevin halusi, että näen jotain syntymäpäivänäni”, Stan sanoo. ”Kuukauden sisällä saamme uuden version.”
6-9 Love painaa noin 230, 15 kiloa enemmän kuin hänen pelipainonsa Bulletsissa ja Lakersissa, ehkä 20 kiloa enemmän kuin hän painoi terrorisoidessaan vastustajia McArthur Courtissa Ducksissa vuosina 1968-71. Hän on laiha, mutta ei yhtä ilkeä kone kuin ennen. Kaksi vuotta sitten hänellä todettiin diabetes.
”Olen tekemisissä sen kanssa joka päivä”, sanoo Love, jonka liikunta rajoittuu nykyään pyöräilyyn ja kävelylenkkeihin koirien kanssa. ”Mutta minulla on hyvä olo. Kaikki muu on kunnossa.”
Love kasvoi Baldwin Hillsissä Länsi-Los Angelesissa, neljäntenä kuudesta lapsesta Miltille – ammattiliiton ohutlevytyöntekijälle – ja Glee Lovelle. Stanin äiti oli tunnettu laulaja, joka soitti pianoa. Veli Mike, nyt 78-vuotias, harrasti surffimusiikkia ja perusti bändin, joka nousi legendaariseksi. Sisar Maureen, 75, asuu Lake Oswegossa ja soittaa harppua Pink Martinin kanssa.
”Olohuoneessamme oli lapsena sello, harppu, Steinway-piano ja muita soittimia”, Stan kertoo. ”Kokoonnuimme yhteen ja lauloimme. Äitini edisti taidetta. Katsoin oopperaa Hollywood Bowlissa 12-vuotiaana. Pidän musiikista ja osaan säestää, mutta en soita mitään instrumentteja.”
Mutta Love pelasi koripalloa, ja erittäin hyvin. Hän pelasi kolme vuotta Steve Belkon aloitusjoukkueessa Oregonissa ja valittiin kaksi kertaa ykkösjoukkueen all-Pac-8-joukkueeseen. Hän oli räiskyvä iso mies, joka osasi heittää, tehdä pisteitä ja levypalloja yliopistopelin parhaiden kanssa.
Lovella oli sensaatiomainen seniorikausi, jolloin hän teki keskimäärin 24,6 pistettä ja 11,3 levypalloa heittäen 0,518 pistettä kentältä. Kun hän lähti vuonna 1971, hän oli Ducksin uran paras pistemies. Nykyään, kolmen pisteen heittojen ja tulokkaiden kelpoisuuden aikakaudella, hän on yhä UO:n uran pistemäärässä seitsemäntenä.
Belkon lempinimi oli ”Mad Dog”, ja hän oli vanhan koulukunnan valmentaja, työnjohtaja, kuten monet muutkin aikanaan.
”Mac Court -yleisömme oli kovaääninen, mutta hän huusi kovempaa kuin yksikään valmentaja, jonka olet koskaan kuullut”, Love sanoo. ”Pari kertaa toisena opiskeluvuotenani jouduin sanomaan hänelle: ’Emme kestä yleisön meteliä ja sitä, että sinä huudat meille tällä tavalla. Kun pääsimme siitä yhteisymmärrykseen, tulimme hyvin toimeen.”
Love pelasi kunnon Oregonin joukkueissa, joissa pelasivat Bill Drozdiakin, Billy Gaskinsin, Larry Hollidayn, Rusty Blairin ja Doug ”Cowboy” Littlen kaltaiset pelaajat.
”Minulla oli loistavia joukkuetovereita, ja olimme kilpailukykyisiä”, sanoo Love, joka johti Ducksin 17-9 kokonaistulokseen ja kolmannelle sijalle (8-6) Pac-8-joukkueessa seniorina vuosina 1970-71. ”Se oli kiehtovaa aikaa mennä yliopistoon. Se oli Vietnamin sodan aikaa, ja me kaikki yritimme pysyä koulussa, jotta meitä ei kutsuttaisi palvelukseen.
”Mustat Pantterit olivat kampuksella, mikä oli aika hauskaa. He pitivät minusta, koska olin paras maalintekijä – siitä sain vähän ’uskottavuutta’. Sen aikakauden musiikki oli hienoa. Yhteiskuntamme kulttuuri oli muuttumassa.”
Kirjassa ”Rakkautta NBA:ssa”, jonka hän kirjoitti yhdessä Ron Rapaportin kanssa ollessaan Lakersissa vuonna 1975, Stan kirjoitti, että hän ja useat Oregonin joukkuetoverit popsivat Dexedriiniä ennen monia pelejä.
”Huomasin, että kavereiden oli vaikeampi vartioida minua, kun olin ottanut jotain”, Love kirjoitti.
”Sanoinko minä niin?” Love kysyy tänään nauraen. ”Se saattoi olla vähän totta. Yritin vain pysyä kärryillä siitä, mitä tapahtui. Pelasit UCLA:ta vastaan ja Sidney (Wicks) ja Curtis (Rowe) vaahtosivat suustaan ja hyppivät kaksi jalkaa korkeammalle kuin tavallisesti. Se oli ajan merkki.
”En polttanut pilveä ennen kuin vasta myöhemmin elämässäni, mutta tiesin, että penkin päässä oli kavereita – joitakin hyvin kuuluisia Oregonin nimiä – jotka olivat pilvessä ja katselivat eturivistä. Ja jos heidät olisi kutsuttu peliin, se olisi ollut … ha!”.
Bullets teki Loven vuoden 1971 NBA-draftissa yhdeksänneksi valituksi, ja hän päätyi pelaamaan kaksi vuotta heidän kanssaan ja puolitoista kautta Lakersin kanssa ennen kuin hänet vapautettiin kesken kauden 1974-75. Hän pelasi 12 ottelua vanhan amerikkalaisen koripalloliiton San Antonio Spursin kanssa ja pelasi sitten kolme neljäsosaa kaudesta ammattilaisena Ranskassa vuosina 1975-76 ennen kuin hän jäi eläkkeelle pelaajana 26-vuotiaana.
Love allekirjoitti Bulletsin kanssa nelivuotisen, 460 000 dollarin tulokassopimuksen, joka oli 70-luvun alussa melkoinen sopimus.
Ei kuitenkaan aivan samaa luokkaa kuin hänen poikansa nykypäivän NBA-maailmassa. Kevin sai hiljattain päätökseen ensimmäisen vuoden nelivuotisesta 120 miljoonan dollarin sopimuksesta Cavaliersin kanssa.
”Hän on ylipalkattu”, hänen isänsä vitsailee. ”Pelasin aikana, jolloin Jerry West tienasi 450 000 dollaria. Se oli hyvin erilaista aikaa.”
Luettelo Loven joukkuetovereista hänen lyhyen ammattilaisuransa aikana lukee kuin NBA:n historian ”Who’s Who”: Wes Unseld, Elvin Hayes, Archie Clark, Earl Monroe, Phil Chenier, Gus Johnson, West, Gail Goodrich, Connie Hawkins ja Pat Riley. Love pelasi valmentaja Bill Sharmanin kanssa Lakersissa. Clarkia ja Chenieriä lukuun ottamatta kaikki ovat Naismith Hall of Famen jäseniä.
Lovella oli hyvä tulokaskausi Bulletsissa 1971-72. Hän teki keskimäärin 7,9 pistettä ja 4,6 levypalloa vain 17,9 minuutissa. Mutta hänen tuotantonsa ja peliaikansa laski joka kausi, eikä hän koskaan päässyt aloituskokoonpanoon.
”Olin joukkueissa, joissa oli superpelaajia”, hän sanoo. ”Et voi laittaa Elvin Hayesia tai Wes Unseldia penkille, jotta voisin pelata. Jälkikäteen ajateltuna minun olisi pitänyt mennä ABA:han tai johonkin rouheampaan joukkueeseen, jossa olisin pelannut enemmän. Olin huippujoukkueissa, joissa oli All-Stareita ja Hall of Famers -tähtiä.”
Loven mukaan paras pelaaja, jonka kanssa hän koskaan pelasi, oli West, joka uransa loppupuolella otti satunnaisesti Novocain-ruiskeen peittääkseen kipua.
”Se oli karmivaa”, Love sanoo. ”Pelkään muutenkin neuloja. Kerran Jerryllä oli venähtänyt nivus, ja hän meni harjoitushuoneeseen ennen peliä, meni makuulle, ja valmentaja ampui tämän jättimäisen neulan hänen nivusiinsa. He ampuivat (pelaajien) polviin – tuohon aikaan ei ollut ’kuormituksen hallintaa’. Sinun piti mennä sinne joka ilta ja ansaita palkkasi.”
Kovin kaveri, jonka kanssa Love pelasi, oli Johnson, 6-6, 240-kiloinen hyökkääjä, joka teki keskimäärin 16,2 pistettä ja 12,1 levypalloa 10-vuotisen uransa aikana.
Love sanoo: ”Gus oli niin vahva, että hän tarttui ranteeseesi, kun juoksit ohi, ja toivoit vain, ettei hän murtaisi kättäsi.”
Loven suosikki joukkuetoveri oli Hawkins.
”Conniesta tuli hyvä ystäväni”, sanoo Love, joka pelasi Hawkinsin kanssa puolitoista kautta Lakersissa. ”Pelasimme samalla pelipaikalla, ja menimme harjoituksissa fyysisesti ja kovaa. Hän donkkasi minua vastaan, ja minä yritin donkata häntä vastaan.
”Hän oli mahtava ihminen – kiltti, lempeä, rakastava, antelias. Vierailimme sesongin ulkopuolella paljon. Kerran vein hänet merelle pienellä 22-jalkaisella suihkuveneelläni. Hän piti tiukasti kiinni veneen laidasta. Hän sanoi: ”Stan, en osaa uida.
”Muodostumisvuosinaan Kevinillä oli siunattu tilaisuus puhua Connien kanssa monta kertaa puhelimessa. Hän piti Kevinille usein ’puhetta’ ja kertoi hänelle, mitä vaaditaan, jotta hänestä tulisi suuri. Kevin päätti käyttää numeroa 42 Connie-suhteensa vuoksi.”
Lovea pidettiin peliaikanaan vapaamielisenä. Hän käytti korkeaa afroa ja kahvaviiksiä, ja eräässä julkaisussa häntä kutsuttiin ”NBA:n läntisen konferenssin playboyksi”.
Monin kuin kerran Sharman patisti Lovea työstämään asennettaan ja ottamaan pelin vakavammin. Kun hänen veljensä pelasi Beach Boysissa, Stan sai maineen surffaajajätkänä – hän todella oli surffaajajätkä – joka sattui pelaamaan koripalloa. Vaikuttiko se hänen uraansa?
”Luulen, että se vaikutti, käsitys siitä, että hän on playboy”, Love sanoo tänään. ”Sillä oli paljon tekemistä sen kanssa, että veljeni oli rock-and-rollissa ja Hollywoodissa. (Valmentajat) eivät olleet valmiita siihen.”
Love kunnioitti Sharmania, mutta heillä oli ongelmansa. Kerran, kun Sharman laittoi hänet peliin myöhään puhallusvoittoon, Love sanoi hänelle kävellessään kohti maalintekijöiden pöytää: ”Bill, minusta tämä on aika paskamainen juttu.”
”Minulla oli vähän ylpeyttä”, Love sanoo. ”Kun johdat 30 pisteellä ja valmentaja haluaa laittaa sinut sisään, kun peliaikaa on jäljellä kaksi minuuttia, se ei käy. Billillä ja minulla oli persoonallisuusristiriita. Hän oli todella vanhanaikainen. Hän piti itseään puolustusnerona. Minä kannatin pisteiden tekemistä ja joukkueiden voittamista.”
Pelaajana eläkkeelle jäätyään Love kiersi maailmaa Beach Boysin kanssa viiden vuoden ajan kahdessa eri pätkässä 20-luvun lopulla ja 30-luvun alussa. Love toimi lähinnä Brian Wilsonin henkivartijana ja talonmiehenä, joka sattuu olemaan Loven serkku. Wilson joutui kamppailemaan groupien, huumeongelmien ja julkkiksen kanssa hääräävien hengaajien kanssa.
”Ne olivat kaoottisia vuosia”, Love sanoo. ”Se oli ympärivuorokautista murehtimista, yrittämistä pitää hyypiöt loitolla. Maine ja raha rock-and-rollissa – se kaikki on hyvin vaarallista aluetta elää.”
Aikana Brianin edesmennyt veli Dennis – toinen bändin jäsen – toimitti hänelle kokaiinia. Se ei sopinut hyvin Loveen tai toiseen Wilsonin huoltajaan, entiseen UO:n jalkapalloilijaan Rocky Pampliniin. Eräänä yönä he esiintyivät poliiseina, tunkeutuivat Dennisin taloon ja hakkasivat Dennisin raa’asti. Love sai lopulta 750 dollarin sakot ja kuusi kuukautta ehdollista vankeutta tapauksen vuoksi.
”Luuletko, että (Dennis) sai viestin?” Love sanoo. ”Brian on hyvin hauras yksilö, jolla on paljon henkisiä haasteita. Se, että joku antoi hänelle pääsyn kokaiiniin – se suututti minua. Ihmiset saavat mitä ansaitsevat. Dennis oli yksi ongelmallisimmista ihmisistä, joihin olen törmännyt.”
Love arvioi käyneensä vuosien varrella yli 300 Beach Boysin konsertissa. Veli Mike on edelleen bändin keulakuva.
”Mike on ollut uskomaton pitämään sitä brändiä yllä ja pitämään heidät kiertueella kaikki nämä vuodet”, Stan sanoo. ”Heidän (faniensa) demografinen koostumus on kuka tahansa teini-ikäisistä 80-vuotiaisiin. He ovat koonneet hienon kokonaisuuden. Mike oli aina se ponnahduslauta, joka sai Brianin liikkeelle. Brian nukkuisi yhä sängyssä, jos Mike ei olisi ollut mukana.”
Pian Stanin ja Karenin avioitumisen jälkeen vuonna 1986 he muuttivat Etelä-Kaliforniasta Lake Oswegoon aloittaakseen perheen kasvattamisen, johon kuuluu myös tytär Emily.
Kevinistä on tullut yksi koripallon parhaista voimahyökkääjistä, viisinkertainen All-Star, olympiavoittaja ja NBA-mestari Cavaliersin kanssa. Stan oli se, joka ensimmäisenä auttoi häntä kehittämään peliään.
”Kevin on yksi ahkerimpia kavereita, jotka olen koskaan tuntenut, ja se alkoi, kun hän oli 7 tai 8-vuotias”, Stan sanoo. ”Valmensin häntä läpi hänen nuoruusvuosiensa, opetin häntä ampumaan kunnolla. Kerroin hänelle, että mustat kaverit tykkäävät blokata heittosi, joten anna heille päähän kohdistuvia harhautuksia.”
Kevinistä on tullut tärkeä mielenterveyden puolestapuhuja, ja hän on kertonut avoimesti omista masennusongelmistaan. Toukokuun 1. päivänä hän oli yksi ”Change Maker Awards” -palkinnon saajista Child Mind -instituutin vuosittaisessa seremoniassa New Yorkissa kunniaksi hänen tuestaan mielenterveysongelmien hoidolle. Hänen isänsä ei ollut täysin tietoinen Kevinin omista ongelmista varttuessaan.
”Mutta se kaikki kulkee suvussamme aina suureen lamaan asti”, Stan sanoo. ”Olen ollut tekemisissä masennuksen kanssa. Brianilla on sitä. Kevinin juttu on se, että kaikilla on jotain pientä vaivaa. Kevin haluaa auttaa ihmisiä, joilla on tuollaisia ongelmia.”
Lovesit ovat nyt tyhjillään, mutta Stan löytää tekemistä.
”Olen lukija”, hän sanoo. ”Pidän puutarhanhoidosta. Kuuntelen musiikkia. Pidän matkustamisesta. Tykkään katsoa Oregonin osavaltion baseballia. Pidän itseni kiireisenä. Elämä on hyvää. Olen ollut onnekas.”
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScriptin käytön nähdäksesi sen.
@kerryeggers
Luotatte siihen, että pysymme ajan tasalla, ja olemme riippuvaisia siitä, että rahoitatte toimintaamme. Laadukas paikallisjournalismi vaatii aikaa ja rahaa. Ole hyvä ja tue meitä, jotta voimme turvata yhteisöjournalismin tulevaisuuden.